Eli siitä ulkosaunan remontista jäi ne vanhat seinäpaneelit, enhän niitä tietenkään raaskinut laittaa polttopuiksi.. Onneksi, kun nyt niitäkin olen jo aika moneen paikkaan käyttänyt.

028-normal.jpg

Tässä ulkosaunan eteinen. Ilman kattoa. En ehtinyt montaa kertaa tuosta kulkemaan, kun rupesi jo todella häiritsemään, että kaikki ryjät näkyvät tuosta reijästä.. Umpinaista kattoa siihen ei kuitenkaan voinut tehdä, koska käytän tuota varastotilana styroxeille ja lastulevyille. Eikä tuon hirsiseinän päälle oikein mikään uusi lautakaan sopinut.

kuvia%20058-normal.jpg

Saunan vanhoista seinäpaneeleista tuli nyt sitten eteisen katto. Koko katto on tehty kehikolle, sen saa nostettua pois kun tarvitsee saada isompaa tavaraa tuonne. Tikkaiden päässä on pienempi luukku. Nykyisin nuo seinätkin on siistitty ja maalattu, mutta siitä en nyt löytänyt kuvaa. Tuohon hirsiseinään lykättiin vanhaa perunasäkki kangasta rakoihin ja pellavaöljy pintaan, yhtä vanhanaikaisesti kuin on tuo seinäkin aikoinaan tehty.

04.07.2014.4-normal.jpg

Jossain välissä oli aikaa siistiä pihaakin ja sain päähäni, että haluan sellaisen japanilais tyylisen portin puutarhaan. Taas pistin paneelit paloiksi.

04.07.2014.3-normal.jpg

Laiska kun olen niin paukutin naulapyssyllä kehikon kasaan.

04.07.2014.1-normal.jpg

Toistan itseäni, mutta jälleen kerran idea näytti päässäni paremmalta.

04.07.2014%20029-normal.jpg

Mutta, ihan siistihän tuostakin tuli kun äitini maalasi sen. Ja tarkoitus olisi, ettei kehikkoa oikeastaan edes näy sitten kun se on kasvanut ympäri asti kärhöä tai köynnösruusua. Vieressä maassa näkyy parrut, jotka löytyivät olohuoneen lattiaa purkaessa. Saattavat olla sata vuotta vanhoja. Nyt ne rajaavat pihan ja nurmikon erilleen.